Haaveista

Talo on ollut haaveiden kohde jo vuosikymmenen ajan. Kertakaikkiaan sopusuhtainen talo, kauniit ruutuikkunat ja suojaisa pihamaa vetivät puoleensa. Poimin kesäisin vadelmia läheisistä ryteiköistä ja askeleet vetivät pihaan.

Rauhallinen tunnelma lumosi minut silloin ja lumoaa edelleen. Muistan miten eräänä kesäiltana kurkistin ikkunoista sisälle. Talon päädyssä huomasin puiset palotikkaat ja ajattelin, että olisipa hauska nähdä vinttikin. Jossakin kolmannella askelmalla tajusin, että siinä se on - tavallisen ihastuksen ja hulluuden raja - ja laskeuduin alas.

Olen vuosien mittaan puhunut monelle talosta ja ihastellut, haaveillut siitä ääneen. Uskon vahvasti, että sillä oli merkitystä, jotta asiat loksahtivat näin, meidän perheen kannalta parhain päin. Kannustankin kaikkia: haaveilkaa, puhukaa haaveistanne ja auttakaa ystäviänne toteuttamaan omia haaveitaan.

Kuva päivältä, jolloin teimme kauppakirjat. Silloin kirjoitin facebook-ystävilleni: "Unelmoikaa ystäväni. Joskus ne toteutuvat. Tämä tyttö käärii nyt hihat ja ryhtyy töihin :)"

Mutta jottei totuus unohtuisi: Talo on ostettu purkukuntoisena. Sinne ei tule eikä sieltä mene vettä. Rossipohja on valettu umpeen (paitsi sen huoneen alla, josta on otettu yksi näyte, josta löytyi vähän sitä ja tätä). Rännit ovat kauniit, mutta puhkiruostuneet. Talon tulisijat syövät enemmän puuta, kuin yksi nainen ehtii sisään kantaa (onneksi on myös mies). Maali ja ikkunakitit rapisevat. Sähköt pitäisi kiivasti uusia. Huopakatto on jäkälän peitossa.

Mutta voi kuinka ihana talo on.

1 kommentti: